Puhutaanko seksistä?

Tunnustus: minun on vaikea puhua ääneen omasta seksielämästäni. Miten sitten päädyin käsikirjoittamaan keskusteluohjelmaa, jossa tartutaan estottomasti mun muassa fetisseihin, pornoon ja panemiseen? 



Kyseinen ohjelma on HysHys, jossa pureudutaan häpeään ja keinoihin hälventää sitä jaksokohtaisten teemojen kautta. Ensimmäisessä jaksossa (tänään!) puhutaan seksistä: seksologi Tiina Ryynäsen ja Anssi Viskarin aka Mr Lotharin kanssa käymme läpi muun muassa panetusta, fetissejä, nykypäivän seksitrendejä, seksin kaksinaismoralismia ja erityisesti sitä, miksi jostain niinkin arkipäiväisestä asiasta kuin seksistä ylipäätään koetaan häpeää.

Muovatessamme käsikirjoitustiimin kesken hajanaisista ajatuksistamme jakson rakennetta huomasimme nopeasti, että seksi todellakin on aihe, josta ei ole helppo puhua. Palavereissa oli ihan normaalia kuulla lauseita kuten "ei hitsi, mun selaushistoria on täynnä jotain seksilelukauppoja"  ja "pitää kyllä ehkä kaunistella kun äiti soittaa ja kysyy mitä tein tänään koulussa, en mä voi sanoa että metsästin koko päivän jonkun pornotähden yhteystietoja". Jopa toimituksen kesken, meidän kaikkien tietäessä että nämä ovat tässä tapauksessa puhtaasti duuniasioita, niistä puhuttiin vähän punastellen.

Kävimme myös väistämättäkin monta omiin kokemuksiimme pohjautuvaa keskustelua. Seksiin liittyen jokaista tarinaa kuitenkin seurasi aina jonkinlainen selitys: "niin siis sain sen dildon tosiaan synttärilahjana kavereilta silleen läpällä", ihan kuin seksilelun omistamista muka tarvitsisi selitellä yhtään minkäänlaisilla sivulauseilla.

Anonyyminä seksistä(kin) on helppo puhua, ja netti on aiheeseen liittyviä chattejä pullollaan. Heti kun dialogia pitäisi käydä omalla naamalla, muuttuu puhuminen kuitenkin vaikeaksi. Tosielämässä seksistä keskusteleminen on lähinnä punastelevan hihittelyn säestämää ujostelua tai muka-coolia – tosiasiassa useimmiten ala-arvoista – läpänheittoa. Älyllistä, rakentavaa ja syvällistä keskustelua seksistä on käytännössä mahdotonta käydä muiden kuin oman kumppanin kanssa. Jos hänenkään.

Miksi? Seksihän on maailman luonnollisin asia.

Nyky-yhteiskunta tuntuu olevan seksin suhteen edelleen vähän jämähtänyt edelliselle vuosisadalle, jossa yhdyntä (koska seksihän ei voi olla muuta kuin penetraatiota) kuului aviovuoteeseen eikä siitä kuulunut puhua. Se oli, ja on monelle yhä, jotain niin intiimiä ja henkilökohtaista, että pelkkä sanan mainitseminen punastuttaa. 

Vielä vaikeampaa seksielämästä on puhua, jos omat mieltykset eivät olekaan sitä tavallisinta valtavirtaa. Kiksejä voi saada käytännössä mistä vaan aina elottomista objekteista roolileikkeihin ja tiettyihin paikkoihin. Tapoja harrastaa seksiä on maailmassa niin montaa sorttia, että tuntuu kummalliselta edes ajatella seksiasioissa vallitsevan jonkinlainen "normi". 

Olen itse puhunut näistä seksinormeista muutamien bdsm-tyyppien kanssa, ja lähes aina keskusteluissa toistuu ajatus "ei tätä kyllä ihan ekana ihmisille kerrota". Uusien kumppanienkin kanssa omat toiveet pitää ottaa puheeksi vähän varovaisesti ettei kaveri luiki heti säikähdyksestä tiehensä. Fetissikansa tuntuu elävän ihan omassa kaapissaan, mutta siinä missä seksuaalivähemmistöt saavat jo revitellä pride-kulkueissaan, tuomitaan erilaisista sänkyleikeistä pitävät yhä helposti perversseiksi tai vähintäänkin oudoiksi. 

Tosielämän esimerkki: nousuhumalassa en ole koskaan -juomapeliä pelatessa puheenaiheet menevät aina ennen pitkää seksikokemuksiin, ja mitä harvinaisempia ja omituisempia juttuja pystyt peliin heittämään, sitä coolimpi siinä hetkessä olet muiden silmissä. Seuraavalla viikolla kaverit saattavatkin jo vähän naureskella selkäsi takana paljastuksillesi. Onhan se nyt ihan käsittämättömän outoa, että joku syttyy jostain muustakin kuin lähetyssaarnaajasta kynttilänvalossa (huomatkaa epätoivoisen turhautunut sarkasmini).

Tätä tekstiä ja ohjelmakäsikirjoitusta kirjoittaessani mietin pitkään, teenkö turhaa työtä. Tarvitseeko seksistä edes puhua tämän julkisemmin? Miksi se edes pitäisi tuoda pois makkarista ja jakaa kaikelle kansalle? Tai ketä edes kiinnostaa mistä joku randomi syttyy?

Ei pidäkään eikä tarvitsekaan. On ihan okei pitää omat kokemukset omana tietonaan ja etenkään kumppanin asioita ei kannata ilman tämän suostumusta juuri levitellä, koska kyllähän ne ovat intiimejä ja henkilökohtaisia. Kuitenkin silloin JOS joku kokee tarvetta puhua, pitäisi sen olla ookoo. Olisi ihanaa ja suorastaan helpottavaa elää yhteiskunnassa, jossa aiheesta kuin aiheesta voisi halutessaan vaihtaa mielipiteitä ilman pelkoa leimaantumisesta tai tuomitsemisesta.

Häpeä ja kiusallisuus puhkeavat usein juuri sellaisten asioiden ympärille, joista ei voi puhua muiden kanssa. Kun asioista – vaikkapa juuri siitä seksistä – ei voi puhua, syntyy sen ympärille kiusallisuutta ja häpeää ihan turhaan. Ihminen, joka ei pysty peilaamaan omia kokemuksiaan vertaisiinsa ja saamaan tarvittavaa tukea mieltään askarruttaviin kysymyksiin, luulee olevansa yksin, ja yksinäinen ihminen juuri alkaa häpeillä itseään.

Eräs kaverini – joka tykkää juurikin vähän rajummasta menosta sängyssä – sanoi kerran pitäneensä itseään pitkään sairaana ja outona. Hänelle oli valtavan merkityksellistä kuulla, että joku muu on samanlainen kuin hän: hän ei olekaan ainoa maailmassa, hän ei olekaan epätavallinen, joku muukin on tällainen. 

"Minä en olekaan yksin tämän asian kanssa." Niin yksinkertainen, mutta niin käsittämättömän voimaannuttava lause.

Ohjelmaa konseptoidessamme kuulin ihmettelyjä teemavalinnoistamme. "Eihän seksi mikään tabu ole. Siitähän puhutaan koko ajan, oikeastaan vähän liikaakin." Ongelma ei olekaan siinä, puhutaanko siitä, vaan miten siitä puhutaan. Läpänheitto, kaduilla huutelu tai "jätkien (tai tyttöjen, näin tasa-arvon nimissä) pukukoppipuhe" ei ole rakentavaa ja asenneilmapiiriä muuttavaa keskustelua, eikä yhteskunta muutu vähemmän tuomitsevaksi pelkästään pitämällä tiettyä aihetta yllä, jos dialogin sävy ei muutu. Maailma tarvitsee sensuroimatonta, ennakkoluulotonta ja monipuoliset mielipiteet mahdollistavaa keskustelua, jossa asioista voidaan puhua ihan oikeasti.

Siksi näistä asioista pitää puhua, ja juuri siksi mekin tänään niistä puhumme.


HysHysiä voi seurata tänään livenä Karelia-ammattikorkeakoulun YouTube-kanavalla klo 17 (ja jos lähetys jää näkemättä reaaliajassa, voi sen käydä katsomassa tallenteena samasta osoitteesta myös jälkikäteen)! Ensi viikolla samaan aikaan puhutaan päihteistä.

Kommentit

Suositut tekstit