Kahvitauolla: parhaat tee- ja kahvisuositukset



Tänään klo 14 vietetään koko Suomen yhteistä kahvitaukoa. Kyseessä on Pauligin Suomi100-juhlavuoteen liittyvä haaste, joka kannustaa pysähtymään työpäivän keskellä hetkeksi suosikkikahvin äärelle. Sen kunniaksi päätin jakaa omat suosikkini – myös teelempparit, koska niitä riittää enemmän kuin kahveja.

Oma historiani kahvin kanssa on lyhyt, ja juon sitä pääosin juurikin vain kofeiinin tarpeessa kun pitää saada päättymätöntä to do -listaani lyhyemmäksi. Oikeastaan aloin juoda kahvia vasta korkeakouluopinnot aloitettuani, koska yhtäkkiä työn ja unen määrä eivät enää vastanneetkaan toisiaan. Kahvista löytyi nopea apu, ja sille tielle jäin.

Siksipä peruskäytössä meneekin mikä hyvänsä halvin ja laaduttomin perussumppi, mutta toisinaan tykkään myös himmailla oikeasti hyvän kahvin äärellä. Näissä hetkissä ehdoton lempparini on Mokkamestareiden Choco Chili Coffee, jota Joensuussa saa ainakin ihanasta Mokkamaasta kävelykadulta. (Köyhän opiskelijan pro-tip: kun tätä sekoittaa normikahviin niin siitä riittää pidempään mutta kahvi maistuu silti paremmalta.) Mokkamaan kahvit ovat vieläpä eettisesti tuotettuja, joten niitä ryystäessäni voin tuntea itseni taas hiukan paremmaksi ihmiseksi.

Teerintamalla mieltymyksieni lista taas on pidempi. Irtoteerintamalta suosittelen erityisesti Indiskan Berry Delight Green Teata, joka on paitsi yllättävän riittoisa pussi, myös aivan ihanan makuinen. Hintatasosta en tiedä koska sain sen lahjaksi, mutta jossain vaiheessa joutunen metsästämään sitä käsiini ihan itse.

Pussiteemerkeistä taas suosittelen Clipperiä, Pukkaa ja Yogi Teata. Niiltä kaikilta löytyy toinen toistaan ihanampia makuvaihtoehtoja, ja monen monta on vielä itsellänikin kokeilematta. Kokeilemisen arvoisia ovat ainakin Clipperin Organic White Tea with Orange, Yogin Choco Chili, Sweet Chili ja Liqorice Mint sekä Pukan Vanilla Chai ja Detox with Lemon.

Yksi suurimmista elämäni rakkauksista oli Lontoosta tuotu geneerinen matkamuistopakkaus, jossa oli sisällä Ahmad Teaksi nimettyjä teepusseja vailla sen suurempia tuotetietoja. Jos siis joskus matkaatte sinne suunnalle niin kannattaa yrittää etsiä!

Kiireisen ihmisen elämässä kahvi- tai teetauot voivat olla juuri sellaista pienimuotoista luksusta, jota mieli ja kroppa kaipaavat hektisen arjen vastapainoksi. Paitsi että rakastan tuoda hyvät teet ja kahvit kotiini, tykkään kahvitella myös ulkona. Viime kesän arvioita Joensuun kahvilatarjonnasta voi muuten lukea täältä ja täältä!

Onko siellä ruudun toisella puolella jotain ihan must try -tee- ja kahvimerkkejä??


Kommentit

Suositut tekstit