Tavoitteena parempi minä

Äiti sanoi aina että minusta tulisi hyvä hippi.

En tiedä mistä käsitys hänen päähänsä putkahti. Ehkä minä jo lapsena hengin pasifismia, suvaitsevaisuutta ja konservatismia vastustavaa henkeä, tai sitten minusta muuten vaan paistoi kliseinen maailmanparantajuus. Lemppari Muumi-hahmoni oli puunhalaaja-Hemuli ja jo ala-asteella paasasin tonnikalan liikakalastuksen haitoista kun äiti osti sitä purkeissa kaappeihin. Joka tapauksessa lausahdus muokkasi ehkä aika suureltakin osalta sitä millaiseksi persoonaksi lopulta kehityin.


Haluan olla aina parempi kaikessa. En vain suorittamisessa, vaan myös olemisessa. Kun maailma nytkin kuohuu, olisi kiva panostaa ja tehdä työtä paremman huomisen puolesta. Eettisyys ja arvovalinnat ovat aina olleet tärkeitä minulle, mutta viime aikoina niiden korostus ympäröivässä kulttuurissa on painottunut ihan eri tavalla. Ilmastonmuutos, kiertotalous, ihmisoikeudet ja muut valtamediassa alituiseen pomppivat käsitteet maalailevat sellaista ideologista ihmiskuvaa, joka näyttäytyy tavoiteltavana ja houkuttelevana, mutta toisaalta saavuttamattomana ihanteena. Jos kaikki olisivat hitusen parempia ihmisiä, olisi maailmakin varmasti ihan erilaisessa tilanteessa.

Mutta minähän teen jo monta asiaa hyvin. Tyydytän materialismiani lähinnä kierrätystavaroilla ja pyrin sillä tavoin vähentämään kertakulutuskulttuuria. Kannatan politiikkaa, joka ajaa kaikenlaisten ihmisten samanarvoista kohtelua. Teen omalta osaltani vaikuttamistyötä niin omassa pienessä opiskelijayhteisössäni kuin taiteenkin parissa. Sivistän itseäni pysymällä kartalla maailman menoista ja avarran näkökulmiani vaihtamalla mielipiteitä myös niiden kanssa, jotka elävät oman kuplani ulkopuolella. Matkustan pääosin julkisilla ja kaupunkiliikenteessä jalkaisin.

Olisi kuitenkin kiva olla vieläkin parempi. Kun jatkuvasti lukee uutisia maailmasta, jossa kaikki menee päin helvettiä, alkaa ajatella ettei oma toiminta vielä ihan riitä. Että pitäisi tehdä jotain enemmän ja paremmin. Minäkin voisin ostaa vain kaikki eettiset leimat ja kunniamaininnat saanutta kosmetiikkaa ja lähellä tuotettuja vaatteita. Voisin tukea suomalaista ja mielellään vielä paikallista ruokaa halvempien ulkomaisten lajikkeiden sijaan. Voisin tehdä vapaaehtoistyötä. Voisin luovuttaa verta (oikeastaan terveydellisistä syistä en, mutta you get the point). Voisin lähteä rauhanlähettilääksi sotatantereelle tai osallistua mielenosoituksiin tai pyrkiä pääministeriksi. Voisin tehdä sitä ja tätä ja tuota.

Mutta millainen lopulta sitten on se "parempi ihminen"? En minä tiedä. Ihmisarvoa ei voi mitata eikä se määrity sillä, mitä ruokaa syöt tai mitä vaatteita ostat. Toki aina voi pyrkiä toimimaan eettisemmin ja kestävämmin ja kohtelemaan ihmisiä paremmin, mutta aina ei pysty eikä ehkä tarvitsekaan tehdä niitä maailmaamullistavimpia muutoksia. Eikä sen muutoksen aina tarvitse koskea suuria etiikan kysymyksiä. Sen voi aloittaa ihan ruohonjuuritasolla.



Yhdeksi suurimmista kehityskohteista itselleni on kevään aikana muodostunut ihan jo positiivisemman ilmapiirin levittäminen. En aina ole se kaikkein hymyilevin tyyppi ja näytän vitutukseni aika avoimesti. En aina muista antaa hyvää palautetta saati kehua toista vaikka siihen olisi aihetta. Jatkossa haluaisin kuitenkin kehittyä tällä saralla: oppia olemaan se ihminen joka kannustaa ja tukee läheisiään ja myös niitä vähän tuntemattomampiakin, joka on helposti lähestyttävä ja antaa ja pyytää apua. Maailmanpolitiikkaan vaikuttaminen tuntuu suurelta harppaukselta, mutta lähipiirin ihmisistä aloittaminen on helpompaa.

Onko tästä mistään lopulta mitään hyötyä? Monesti kuulen sitä kulutettua kritiikkiä, miten yksi ihminen ei voi pelastaa maailmaa ja miten kaikki on jo menetetty ja ihmiskunta tuhoon tuomittu.  Että ihminen on luonnostaan paha olento joka ajattelee vain itseään. Olkoon. Vaikka me syöksyisimmekin kohti vääjäämätöntä tuhoa, voimme edes syöksyä sinne vähän paremmassa ympäristössä. Yksi ihminen ei muuta koko maailmaa, mutta voi muuttaa jonkun toisen elämän, joka ehkä levittää hyvää taas eteenpäin. En ehkä usko moneenkaan asiaan, mutta haluan uskoa karmaan ja siihen että hyvä kiertää, ennemmin tai myöhemmin. Ja vaikka ketään ei kiinnostaisikaan, saan edes itse paremman mielen omasta hymyilystäni.

Lopulta kaikki lähtee välittämisestä. Kun välittää luonnosta, läheisistä, tuntemattomista, huomisesta, naapurin mummosta ja omasta itsestä, säteilee se aina myös ympärille. Aina ei voi kiinnostaa ja aina tulee niitä päiviä kun ei jaksa välittää kaikkien muiden murheista. Aina ei jaksa välittää edes omistaan. Mutta minä haluaisin yrittää välittää, edes ihan pikkuisen enemmän.

Ja vaikka en onnistuisikaan tekemään muutosta ympäristööni, voin tehdä sen itseeni. Pikkuisen parempi minä on kuitenkin aina ihan tavoiteltavan arvoinen asia. Siitä se lähtee.

Kommentit

Suositut tekstit